22.06.2021

Rekry, Yleinen

Business Central konsulttina EmCessä

Hei tuleva kollegani!

Olen Kim, yksi EmCen Microsoft Dynamics 365 Business Central konsulteista. Ensikosketukseni EmCeen tapahtui keväällä 2010, kun tulin 18-vuotiaana tänne työharjoitteluun. Silloin työskentelin EmCen hallinnossa controllerin apuna. Armeijan jälkeen aloitin vakituisena työt Basware-ohjelmien parissa, jossa vierähtikin muutama vuosi. Vuonna 2016 siirryin työskententelemään erp-järjestelmän pariin. Olen siis ollut EmCeläinen jo yli 10 vuotta ja päässyt kehittymään urapolullani eri ohjelmistojen parissa!

Jo työharjoitteluni aikana mietin, että EmCe on kiinnostava työpaikka, joka tarjoaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia kehittyä uralla. Kun sain opintoni päätökseen ja armeijan käytyä, soitin EmCen toimitusjohtajalle ja kysyin, löytyisikö minulle töitä ja onneksi löytyi!

Työnkuvani on vuosien saatossa kehittynyt ja olenkin urani aikana ehtinyt tekemään ja oppimaan paljon. Olen päässyt käyttämään monia eri järjestelmiä ja minulle on karttunut kokemusta muun muassa erilaisista käyttöönotoista ja integraatioista. Työelämässä minua motivoi hyvän tuloksen aikaan saaminen ja saatu palaute. Minulle asiakaskohtaamiset ovat työn suola.

”Uudet haasteet ja uuden oppiminen motivoivat minua. En olisi täällä, jos ei olisi jotain uutta opittavaa joka päivä.”

Jokainen työpäivä EmCessä on erilainen. Työpäiväni koostuvat muun muassa asiakaspalavereista, kehitystyöstä ja ongelmanratkaisusta. Mukavaa haastetta työhöni tuo Microsoft Dynamics 365 Business Central -järjestelmän jatkuva kehitys, jossa on aina jotain uutta opiskeltavaa. Olen erikoistunut myös kansainvälisiin käyttöönottoihin ja muiden maiden lokaalien järjestelmien ymmärtäminen tuo mukanaan omaa haastetta.

Mielenkiintoisimpia asiakasprojekteja ovat sellaiset, joissa pääsee kehittämään jotain uutta. Kaikin puolin onnistunut ja mielenkiintoinen projekti oli esimerkiksi Särkänniemen toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotto!

Työn ja vapaa-ajan yhdistäminen on etätyöaikana välillä haasteellista, mutta urheilu tasapainottaa kiireistä työarkea kuitenkin hyvin. Normaalioloissa matkustelen myös mielelläni.

Meillä on EmCessä paljon hyviä tyyppejä ja erilaisia persoonia. Erilaiset virkistystapahtumat ovat olleet hyviä paikkoja tutustua työkavereihin paremmin myös oman tiimin ulkopuolelta. Satunnaisesti tulee käytyä työkavereiden kanssa myös golfaamassa tai pelaamassa padelia työajan ulkopuolella.

”Omassa tiimissäni on vankkaa kokemusta ja paljon osaamista. Apua löytyy varmasti, kun vain kysyy!”

Tulevaisuuden haaveenani on edelleen kehittää osaamistani mielenkiintoisissa tehtävissä. On ollut hienoa, että työtehtävien muuttaminen oman kehityksen ja kiinnostuksen kohteiden mukaan on onnistunut EmCessä niin hyvin.

Sinulle, joka harkitset EmCeä työpaikkana, haluan sanoa vielä: EmCe on hyvä paikka oppia uutta ja kehittää osaamistaan, mutta se vaatii myös omatoimisuutta. Kun olet itse aktiivinen, voit päästä pitkälle!

Katso avoimet tehtävät tai lähetä meille vapaamuotoinen hakemus itsestäsi.